LUMME PALVELUKIINTEISTÖT

Lumme ja Mehiläinen sopimukseen neljän uuden kohteen rakentamisesta

Lumme ja Mehiläinen sopimukseen neljän uuden kohteen rakentamisesta

Lumme Palvelukiinteistöt ja Mehiläinen ovat solmineet sopimuksen neljän hoivakiinteistökohteen rakentamisesta Mehiläisen pitkäaikaiseen käyttöön. Vuokrasopimukset on jo allekirjoitettu, ja tavoitteena on tarjota moderneja ja ympäristöystävällisiä tiloja tukien korkealaatuista ja yksilöllistä asumispalvelua. Lumme on suunnitellut tilat yhteistyössä Mehiläisen, urakoitsijoiden ja hyvinvointialueiden kanssa.

Lumme-tapaan kohteet täyttävät tiukat vastuullisuusvaatimukset: tavoitteena on esimerkiksi LEED-Gold sertifiointi, mikä osoittaa kaikkien osapuolten sitoutumisen kestävään kehitykseen ja ympäristövastuullisuuteen. Energiatehokkuus täyttää EU:n asettamat taksonomiavaatimukset, kaikissa kohteissa on aurinkopaneelit ja niissä hyödynnetään uusiutuvia energialähteitä.

Tavoitteena on käynnistää rakennustyöt kevään aikana, ja kaikkien kohteiden odotetaan valmistuvan vuoden 2026 alkupuoliskolla.

– On hienoa rakennuttaa ja omistaa Mehiläisen kiinteistöjä, joissa on korkea laatuvaatimustaso. Alusta alkaen suunnittelussa on hiottu yksityiskohtia tarkallakin tasolla, mutta kuitenkin järkevästi. Ratkaisut on tehty asukkaiden ja henkilöstön tarpeet huomioiden, mikä toivottavasti tulee vaikuttamaan positiivisesti myös palvelutuotantoon, kertoo Lumme Palvelukiinteistöjen asiakkuus- ja kehitysjohtaja Pekka Hard.

Yhteistyö Mehiläisen kanssa vahvistaa Lumme Palvelukiinteistöjen asemaa hoivakiinteistöjen kehittäjänä ja pitkäjänteisenä omistajana sekä tarjoaa Mehiläiselle mahdollisuuden keskittyä ydintoimintaansa – laadukkaiden hoivapalveluiden tuottamiseen.

Lummen hanke Lappeenrannassa valmistunut

Lummen hanke Lappeenrannassa valmistunut

Lumme Palvelukiinteistöjen omistama ja rahoittama hanke Lappeenrannassa on valmistunut suunnitellusti. Kohde on Attendon palvelutuotantoon rakennettu mielenterveyskuntoutujien palveluasumiseen tarkoitettu talo, jossa on 26 modernia asuntoa. Kohteen on rakentanut Hoivarakentajat Oy ja se on osa Lummen Hoivarakentajilta syyskuussa 2024 ostettua portfoliota.

Kohde on suunniteltu ja rakennettu energiatehokkaasti hyödyntäen mm. aurinkopaneelien tarjoamia etuja. Lumme ja Alma Property Partnersin tavoittelevat jokaisessa hankkeessa energiatehokasta, kestävää ja vastuullista rakentamista. Hoivarakentajien kanssa tavoite toteutuu erinomaisesti. Kiinteistöllä on LEED ympäristösertifioinnin Gold-taso.

Lummen tavoitteena on olla johtava hoivan ja palveluasumisen kiinteistöjen omistaja. Kiinteistöt ovat ekologisia ja edustavat pitkäjänteisyyttä hyödyntäen moderneja ratkaisuja rakentamisessa ja energiatehokkuudessa. Kaikissa Lummen kohteissa on mm. aurinkopaneeleita, niillä on LEED- tai BREEAM-ympäristösertifioinnit ja kiinteistöjen energiatehokkuus täyttää EU:n asettamat taksonomiavaatimukset.

Lumme ja ASPA yhteisen hyvän tekijöinä

Lumme ja ASPA yhteisen hyvän tekijöinä

Aspa-koti Vallinoja – moderni ja energiatehokas palveluasumisen ratkaisu

Lumme Palvelukiinteistöjen tuoreimpia hankintoja on elokuussa 2024 valmistunut Aspa-koti Vallinojalla. Se on Vantaan ensimmäinen A-energialuokan hirsipalvelukoti, joka tarjoaa kehitysvammaisille turvallisen ja viihtyisän ympärivuorokautisen asumisen. Rakennus yhdistää ekologisuuden, muunneltavuuden ja asiakaslähtöisen suunnittelun, luoden aistiystävällisen ympäristön sekä asukkaille että henkilöstölle.

Energiatehokas ja kestävät ratkaisut

Hoivarakentajien toteuttama Aspa-koti on Suomen ensimmäinen ympärivuorokautisen palveluasumisen käyttöön rakennettu A-energialuokan hirsirakennus. Korkean energiatehokkuuden saavuttamiseksi hyödynnettiin maalämpöä, aurinkoenergiaa, älykästä talotekniikkaa sekä passiivista aurinkosuojausta. Laadukkaat ovet ja ikkunat sekä ekologiset materiaalit tukevat rakennuksen kestävää toimintaa.

Asukaslähtöinen ja joustava tilasuunnittelu

Nelisiipinen rakennus tarjoaa 19 asukkaalle omat tilavat kodit (n. 30 m²), joissa on kylpyhuone sekä useimmissa terassi ja oma ulko-ovi. Itsenäisempään asumiseen soveltuvissa asunnoissa on myös oma keittiö. Rakennuksen modulaarinen rakenne mahdollistaa eritasoista tukea tarvitsevien asumisen omissa siivissään, ja tilojen muunneltavuus vastaa yksilöllisiin tarpeisiin.

Aistiystävällinen ympäristö ja luonnonläheisyys

Aspa-kodin rauhallinen tunnelma, hyvä akustiikka ja luonnonmateriaalit edistävät viihtyisyyttä. Metsän reunassa sijaitseva piha tarjoaa aktivointia ja rentoutumismahdollisuuksia, kuten puulämmitteisen saunan, nuotiopaikan ja luontopolun. Rakennuksen värikkäät siivet luovat kylämäisen tunnelman, jossa työntekijöillä ja asiakkailla on erinomaiset edellytykset viihtyä. Työntekijöille on myös suunniteltu ja toteutettu uniikit sosiaalitilat, jossa mukavuus ja käytännöllisyys on tuotu uudelle, paremmalle tasolle.

Yhteistyöllä luotu hanke

Hanke toteutettiin Vantaan kaupungin, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sekä Aspa Palveluiden yhteistyönä, jossa rakennuttajana toimi Hoivarakentajat Oy. Suunnittelun perustana oli energiatehokkuus, luonnonläheisyys, erilaisten asiakkaideen vaatimuksia täyttävät edellytykset, sekä pitkäaikaisen kiinteistökäytön asettamat vaatimukset. Toteutus on tehty laadukkaasti, jossa nyt täydessä käytössä oleva kiinteistö on todistanut olevansa ASPAlle toimiva ja tehokas ratkaisu.

Pohjois-Savon hyvinvointialue allekirjoittanut Lummen kanssa 20 vuoden vuokrasopimuksen palvelukodista Siilinjärvellä

Siilinjärven ytimeen valmistuu vuoden 2026 alussa uusi palvelukoti vammaisten nuorten henkilöiden tarpeeseen. Lumme osallistui syksyllä 2024 ryhmittämänä yhdessä kohteen pääurakoitsijana Teijo-Talojen kanssa Pohjois-Savon hyvinvointialueen julkiseen tarjouskilpailuun.

Energiatehokas kohde LEED-Gold -ympäristösertifioidaan, se täyttää EU-taksonomian vaatimukset ja siinä hyödynnetään mm. aurinkopaneeleita. Yhteistyössä hyinvointialueen kanssa laaditaan suunnitelma, miten energiankulutusta voidaan käytönaikaisella toiminnalla vähentää.

Lumme hankkii kehitysvammaisten hoivakohteen Seinäjoelta Hoivarakentajilta 

Lumme hankkii kehitysvammaisten hoivakohteen Seinäjoelta Hoivarakentajilta 

Lumme Palvelukiinteistöt jatkaa kasvutarinaansa hankkimalla Hoivarakentajat Oy:ltä kehitysvammaisten henkilöiden hoivakohteen Seinäjoelta. Kohde on rakenteilla ja valmistuu syyskuussa 2025. Valmistuessaan kohde tarjoaa 30 modernia ja tehokasta paikkaa Humanan asukkaille.  

Kohde on suunniteltu ja rakennettu energiatehokkaasti hyödyntäen maalämpöä ja aurinkopaneeleita. Lumme ja Alma Property Partners pyrkivät jokaisessa hankkeessaan mahdollisimman vastuulliseen, energiatehokkaaseen ja kestävään rakentamiseen. Hoivarakentajien urakoimassa hankkeessa tavoite toteutuu erinomaisesti. Kiinteistö saavuttaa valmistuessaan LEED-ympäristösertifioinnin Gold-tason.  

Lummen tavoitteena on olla johtava hoivan, palveluasumisen ja muiden sosiaalipalveluiden kiinteistöjen omistaja. Uudet hankinnat edustavat ekologisuutta ja pitkäjänteisyyttä hyödyntäen moderneja ratkaisuja rakennusmateriaaleissa ja energiatehokkuudessa. Kaikissa Lummen kohteissa on mm. aurinkopaneeleita, rakennuksilla on LEED- tai BREEAM-ympäristösertifioinnit ja kiinteistöjen energiatehokkuus täyttää EU:n asettamat taksonomiavaatimukset. Yhteistyössä vuokralaisen kanssa sovitaan yhdessä vuosittain tavoitteet vastuulliselle toiminnalle.